Luukku 20: "Vertaistuki" - Borderland
51254
post-template-default,single,single-post,postid-51254,single-format-standard,edgt-core-1.1.2,ajax_fade,page_not_loaded,,vigor child-child-ver-1.0.0,vigor-ver-1.11, vertical_menu_with_scroll,smooth_scroll,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive

Luukku 20: ”Vertaistuki”

Olen vuosien varrella ymmärtänyt yhä enemmän vertaistuen tärkeyden. Kun itse sairastuin ensimmäisen kerran vuosia sitten, internetissä ei ollut samanlaista tiedonmäärää, keskustelufoorumia ja blogia kuin tänä päivänä.

Kun sairastuu ja saa diagnoosin, on hyvin tavallista, että tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi ja ehkä eksyneeksi. On paljon kysymyksiä, ajatuksia ja mietteitä, eikä oikein tiedä kenen kanssa niistä voisi puhua. Lääkärit ja hoitajat ovat hoidon puitteissa aktiivisia, mutta ei heillä ole aikaa ja resursseja alkaa keskustella syvällisemmän jokaisen sairaan kanssa. Perheenjäsenet ovat joskus ”liian lähellä”, heidän kanssaan voi olla vaikea puhua kaikesta, sitä kaipaa joskus jotain ulkopuolista keskustelukumppania. Ystävien kanssa voi puhua, mutta joskus hekään eivät ymmärrä ihan kaikkea, sitä paitsi ei halua heitä rasittaa puhumalla vain sairaudesta ja ongelmista.

Parasta silloin on, jos löytää henkilön, joka käy tai on käynyt läpi jotain samankaltaista. Tällaisia henkilöitä voi löytää ihan mistä vain; internetin keskustelupalstoilta, klubitalossa, erilaisessa päivätoiminnassa, kursseilla tai työpaikalla.

Voi tuntua todella helpottavalta puhua ”kielletyistä tunteista”, vaikeista ajatuksista, arkisista ongelmista, tuhoisista käyttäytymismalleista, oireista, tai ihan mistä muusta tahansa sellaisen henkilön kanssa, joka ymmärtää mistä puhut. Ei tarvitse olla samaa diagnoosia eikä samoja oireita, silti voi löytää syvän ymmärtämisen, joka voi auttaa itseään eteenpäin paranemisprosessissa. Olen itse kokenut sen, kun joku sanoo ”Tiedän mistä puhut, ymmärrän sinua”, ja tunnen, että henkilö todellakin tarkoittaa sitä. Kun sanoo, että ei enää pysty lukemaan kirjoja tai käymään kaupassa, ja toinen sanoo kokeneensa samanlaista tai vastaavaa. Itse teon tai käyttäytymisen ei tarvitse olla samanlaista, mutta usein tunteet ja ajatukset niiden takana voivat olla yhteiset. On vapauttavaa huomata, että ei olekaan yksin ongelmiensa kanssa.

Olen itse hakenut tietoa ja vertaistukea eri foorumeissa netin kautta. Olen lukenut blogeja aiheista, jotka tuntuvat omilta. Olen luonut kontakteja henkilöihin, jotka ovat kokeneet vastaavaa. Sen jälkeen kun kävin kokemusasiantuntijakoulutuksen olen saanut tavata monta erilaista ihmistä. Jotkut heistä olen oppinut tuntemaan hyvin, jotkut ovat vain tuttuja. Mutta kaikissa näissä tilanteissa olen tuntenut itseni hyväksytyksi. Olen tuntenut, että muut ihmiset ovat nähneet minut juuri minuna, ei vain kävelevänä diagnoosina. Se on hieno tunne. Olemme jaaneet jotain, vaikka olemme tulleet eri taustoista ja elämäntilanteista.

Vertaistuki on siis äärimmäisen hieno asia. Se, että on ihminen, jonka kanssa voi avoimesti ja häpeämättä jakaa kokemuksia ja tuntemuksia. Ihminen, joka kuuntelee, puhuu, istuu vain hiljaa ja vain on. Voidaan tavata kahvilassa, voidaan soittaa, voidaan keskustella tietokoneen yhteydellä. Tapoja on monia, mikään ei ole oikea tai väärä.

 

 

 

No Comments

Post a Comment